Pienet pojjaat ja kasvattajan kommenttiraita

Tässäpä nyt sitten lupaamani pienten poikain poseeraukset:

Tao-Tao eli Maximo eli hopea poika






Teddykarhu eli Pörrö eli sininen poika





Tuulispää eli Unto eli kulta poika






Ja tässä vaiheessa kenties on aika jo kertoa muutama kommenttikin pentueesta, sillä näitä tietoja odottaa tietenkin ainakin "sukulaiset" innolla :) Eli taas joudun toteamaan, että tiettyjä riskejä pohdittiin etukäteen, mutta yllätys se sitten oli kuitenkin, mitä saatiin.

Etukäteen jännättiin mm. napatyriä (joita oli pentuaikana lievänä muotona muutamalla Millan sisaruksista), mutta niitä ei tullut yhtään. Huh!

Lisäksi jännättiin huulipigmenttejä, joiden hitaaseen kehitykseen riskiä tiedettiin olevan suvussa molemmin puolin. Noh, yllätys yllätys, 1-3 viikon iässä kolme ensimmäistä sai pigmentit valmiiksi, mutta Unto ja Minni vasta teheskelivät ensimmäisiä mustia läiskiä huuliin. Ilmiselviä hämäläisiä sammarinalkuja nämä kaksi :) Kaikeksi onneksi näillä hitaammillakin versioilla pigmenttitilanne oli jo kummasti kohentunut luovutusikään mennessä, vaikka kunnon katkot vielä molemmilla olikin. Onneksi molemmille oli odottamassa pesti ennen kaikkea perheenjäsenenä eikä niinkään näyttelystarana, joten ihan rauhallisin mielin saamme loppuja pigmenttejä odotella.
Sen sijaan pigmenteissä todellinen yllätys oli Unto-pojan silmät, jotka se räväytti auki täysin vailla silmäpigmenttejä! Meillä ei ole aiemmin ollut silmäpigmenttien kanssa ongelmia, joten olin aikamoisen hämmästynyt. Lisäksi Unton silmät olivat aluksi huikaisevan vaalean siniset, joten katse oli melkoisen jäätävä ensimmäisinä viikkoina :) Ihmeesti silmäpigmenttejä alkoi sitten kuitenkin tulla ja luovutusiässä molemmissa silmissä oli noin puolet pigmenteistä. Toivotaan siis että ne loputkin sieltä tulevat! Pentuajan sinisyys alkoi myös onneksi väistyä nopeasti. Tämän ilmiön olinkin nähnyt jo Millan sisarussarjassa, jossa kaikki avasivat silmänsä lähinnä vaaleansinisinä, mutta nyt aikuisena kaikilla on nätit tummat tai keskiruskeat silmät.

Yksi jännätty asia oli sitten tietenkin myös korvat. Etukäteen vitsailin, että saammekohan pentueellisen pigmentittömiä ja luppakorvaisia pentuja, mutta onneksi ei ihan näin käynyt. Korvien koossa, muodossa ja napakkuudessa oli kyllä skaalaa aika lailla, joten ryhdyin saksimaan korvakarvoja jo 4,5-viikkoisilta ihan varmuuden vuoksi. Luovutusiässä tilanne näytti kuitenkin ihan minun kasvateille tyypilliseltä: pari pentua nosteli korvia jo ihan mukavasti (tytöt), mutta muiden korvat olivat rennosti täysin lupassa.

Jännittävää on myös aina odotella, kuinka paljon meille tulee pentueisiin takakannuksia. Millalla itsellään on molemmissa takajaloissa luukannukset ja Haltilla ei, joten kuolleet pennut mukaan laskien tilanne oli tasainen: kolmella kannukset, neljällä ei. Elävistä pennuista kannukset siis oli tytöillä, joille ne myös jätettiin.

Poikien osalta kiinnostava tieto on tietenkin myös aina kivesten laskeutuminen. Meilläkin on yksi kivesvikainen tullut (Pikku Prinssi), joten olen oppinut tätäkin pelkäämään. Tällä kertaa tilanne näytti kuitenkin hyvältä: reilun kuuden viikon iässä eläinlääkäri löysi jo Untolta molemmat kivekset ja Pörröltä ja Máximolta yhden. Ja minä kuvittelin sitten luovutuiässä löytäväni jo kaikilta molemmat, joten toivon mukaan tältä huolelta jo vältyttiin.

Eli kaiken kaikkiaan pakko sanoa, että aika vähällä selvittiin näiden asioiden osalta, huh! Sen sijaan ikävämpi ja mieltä painava yllätys tuli punaisen neidin kanssa. Sen tarinan kirjoitan seuraavaan kirjoitukseen tyttöjen kuvien yhteyteen.