Muutto

Pikku hiljaa olemme valmistelleet kotisivujen ja blogin muuttoa uuteen, yhteiseen osoitteeseen. Nyt se muutto alkaa sitten lopultakin olla totta :) Tervetuloa siis tutustumaan uuden ilmeen saaneisiin sivuihimme: http://www.kuutamokeijun.fi.

Muuton myötä sekä blogin että vanhojen kotisivujen päivitys loppuu ja vanhat sivut tulevat häviämään jonkin ajan kuluttua. Siispä seuraava blogipäivitys koskien pentunäyttelyä tuleekin jo sitten vain uusille sivuille.

Kuten muutot aina, oli tämäkin muutto rankka ja massiivinen. Siksi sisältöä puretaan paikoilleen muka "lopulliseen malliinsa" pikku hiljaa, joten kenties jossain vaiheessa kaikki on saatu paikalleen. Suurin puute on tällä hetkellä kuvagallerioiden kohdalla. Kuvagallerioista puuttuvat tekstit ja copyrightit, mitä erityisesti haluan pahoitella. Kuvia on yhteensä vaatimattomat noin 400, mutta pikku hiljaa tämä kuvatekstienkin puute saadaan kyllä kuosiin :)

Motiivinamme tässä (kuten kaikissa edellisissäkin muutoksissa) on jälleen se, että sivujen päivityksen pitäisi nyt taas olla hitusen helpompaa. Arki sitten näyttänee, onko se vieläkään tarpeeksi yksinkertaista ja nopeaa :)

Jos jotain näyttää olevan pahasti pielessä, olethan kiltti, ja ilmoittelet.

Ai niin. Vielä sellaista, että kuulemma RSS-syötteen lukijat saavat päivityksen myötä vanhat tekstit uudelleen. Pahoittelut siitäkin!

Naali kasvaa

Hyvää uutta vuotta!

Koko joulukuu pääsi vierähtämään ohi ilman ainuttakaan blogin päivitystä. Kuvia on kyllä kertynyt ja yhtä sun toista tapahtunut, joten täytyy nyt yrittää pikku hiljaa korjata tilannetta ja laitella kuulumisia edes näin jälkikäteen.

Kuulumisten purkamisen aloitan nyt Vienosta, sillä meidän prinsessamme on hujahtanut jo aikamoisiin mittoihin. Minne lie katosi se pikkuinen pallero tuon pitkäkoipisen naalin tieltä? Tässä ensin neljä kuukautta poseeraukset marraskuulta ja lopussa sitten tuoreet melkein kuusi kuukautta poseeraukset.


Vieno 4 kuukautta

Vaikka Vieno on jo ison koiran korkeuksissa, on se muuten vielä ihanan vauva. Kaikenlaista on vauvan kanssa ehtinyt loppuvuoden aikana tapahtua. Toko-harrastuksen aloitimme 12-viikkoisena pentukurssilla ja nyt on siis eka kurssi jo ohi. En ole aiemmin lähtenyt ohjattuihin koulutuksiin mukaan näin nuoren pennun kanssa, mutta kun Koirakeskus Doggien pentukursseilla alaikäraja oli 12 viikkoa, piti tietysti heti syöksyä mukaan. Mahtavasti Vieno jaksoi alusta asti keskittyä tunneilla ja varsin mukavan pohjan saimme luotua tuleville harrastuksille. Nyt sitten jahkataan, pitäisikö antaa tuon omapäisen teiniprinsessan kasvaa muutama kuukausi ennen jatkokurssia, vai lähdemmekö hakkaamaan päätä seinään heti tammikuun kurssille. ;)

Vieno vaikuttaisi olevan aivan erilainen temperamentiltaan kuin mitä Sabi ja Remu ovat olleet. Sabi ja Remu ovat aina olleet niin yli-innokkaita, että virtaa on pitänyt yrittää harrastuksissa hillitä. Häntä heiluen ja aivan täysillä yrittäen ne ovat hössöttäneet menemään. Vieno sen sijaan on ainakin tässä iässä varsin rauhallisen oloinen. Esimerkiksi paikallaolot ja muut malttia vaativat asiat ovat sille helppoja, mutta vauhdikkaammissa opeteltavissa liikkeissä saa melkein päällään seistä, että se tekee innolla. On siis todella uutta opeteltavaa minullekin, miten koiran saa innostettua mukaan :) Ja vielä, kun Vieno ei ole läheskään yhtä ahne kuin meidän vanhukset, ei edes nameilla saa välttämättä haluamaansa tulosta aikaiseksi. Toiveita herättävää on kuitenkin se, että Vieno innostuu yhä täysillä mukaan repimisleikkeihin, joten josko niistä löytyisi sitten oikotie onneen tämän kanssa harrastaessa?

Näyttelypuuhia lähdemme kokeilemaan viikon päästä pentunäyttelyyn. On ollut hupaisaa huomata, että niin se vain osaan minäkin vielä jännittää näyttelyä yli 10 vuoden näyttelyharrastuksen jälkeen. Vaikka prinsessan kanssa on treenattu tietysti pienestä asti hiukan myös näyttelyitä silmällä pitäen, olen aivan varma, että Helsingissä pistetään ranttaliksi ja kunnolla :D Noh, nyt pitää vaan yrittää muistaa se, mitä olen hokenut kaikille ekakertalaisille näyttelyihin tutustujille: "Ei se ole niin vakavaa. Kunhan on vaan hauskaa koiralla ja omistajalla. Kyllä se siitä sitten, kun ikää ja kokemusta tulee lisää..."

Ikävistä kuulumisista Vienon kanssa täytyy mainita se, että typy on saanut nyt jo kaksi lääkekuuria pissatulehdukseen. Ei ole kauhean hauska vaiva tällaisen sisäsiisteyttä opettelevan kanssa =/ Eläinlääkäri jo epäili, olisiko jotain enemmänkin vialla, mutta tarkemmissa tutkimuksissa ei mitään löytynyt. Toivomme nyt siis, että ikä auttaa ja tulehdukset loppuvat itsestään. Myös Vienon siskolla on ollut samaa vaivaa, joten jostain syystä siskokset näyttävät nyt olevan aivan erityisen herkkiä tälle.
Mutta vakuutuksista olemmekin sitten saaneet olla tyytyväisiä tämän vauvan kohdalla. Vakuutukset ovat nimittäin näiden pissatulehdusten ja yhden silmätapaturman ansiosta maksaneet jo hyvästi itsensä takaisin viime vuoden osalta. Suosittelen siis!


Vieno vajaa 6 kuukautta

Toinen ikävä sattumus viime aikoina oli se, että Vieno pelkäsi raketteja vuodenvaihteessa. Vieno on reipas ihmisten ja koirien kanssa, mutta 4-5 kuukauden iässä alkoi kumma mörköjakso, jolloin oudot äänet alkoivat pelottaa. Emme siis hirveästi yllättyneet, kun eivät raketit olleet ihan neutraali juttu. Meillä ei isot koirat välitä raketeista mitään ja Vienokin uskalsi ulkona jopa katsella raketteja ja popsia nameja, vaikka olikin selvästi hermostunut. Eli uskallan siis toivoa, että vuoden päästä menee jo paremmin ja tämä mörköily kuuluisi vain tähän ikään :) Suunnitelmissa on etsiä Keski-Suomesta ampumarata, jonka lähimaastoihin voisi lähteä totuttelemaan poksutteluun. Valitettavasti emme tätä tajunneet tehdä jo ennen uutta vuotta...

Tällä hetkellä näyttää muuten siltä, ettei Vienosta mitään valtavan suurta tyttöä tule. Tässä iässä korkeuskasvu alkaa kuitenkin olla ihan loppusuoralla jo ja Vieno on vieläkin aavistuksen keskikokoa pienempi. Toisaalta olen vähän pettynyt, kun kuitenkin tykkään reilun kokoisista sammareista. Toisaalta sitten taas tämän kokoinen paketti mahtuu mukavasti syliin. Toivomme siis kuitenkin vielä paria senttiä lisää kinttuja alle, ettei juututa sitten tulevaisuudessa hankeen suksien tai reen edessä :)

Terve tyttö vaihtaa hampaita

Vienon (14 vk) ensilumi

Minulla on kerrottavana ihania uutisia: Vieno on sittenkin terve tyttö! Vienon tarinan alkuosan voi lukea aiemmasta blogikirjoituksesta ja nyt saimme sitten lopultakin sen onnellisen lopun tälle tarinalle.
Varasimme nyt toisten rokotusten yhteyteen ajan rauhoitusta varten ja Vienon kurkku tutkittiin. Eläinlääkäriin mennessä itketti siitä pelosta, että saattaisimme saada ihan hirveitä uutisia, mutta kaikeksi onneksi lähtiessä itkettikin jo sitten ilosta ja helpotuksesta :')

Nähtävissä olevassa osassa kurkkua ei löytynyt mitään vikaa ja jos vikaa olisi jossain syvemmällä, se olisi jo tähän mennessä aiheuttanut tulehduskierteen keuhkoihin. Tutkimusten yhteydessä pääsimme itsekin tarkastelemaan Vienon kitaa vähän tavallista tarkemmin ja nyt on sitten nähty jopa ne äänihuuletkin, jotka tuottavat suloista kimitystä päiviimme :D
Kysyin vielä, olisiko mahdollista, että pienenä suussa olisi ollut joku ylimääräinen reikä nenän puolelle, joka olisi ajan myötä mennyt umpeen. Eläinlääkärin mukaan sellaisesta pitäisi kuitenkin yhä näkyä jälki ja kun suu oli todella siisti, ei ole mitään syytä tällaista epäillä. Todennäköinen syy maidon pärsäämiseen oli kuulemma emän runsas maidontuotanto pienehköön pentueeseen nähden yhdistettynä ahneeseen pentuun.

Vielä viimeisetkin viikot Vieno piti meitä ajoittain jännityksessä ahmimalla ruokaa väärään kurkkuun kerran jos toisenkin. Mutta nyt meillä on sitten eläinlääkärin virallinen diagnoosi, että Vieno on vaan ahne syöppö - sukunsa nainen siis jo syntymästään asti.

Vaikka olenkin vannonut monelle, etten enää ikinä halua edes harkita yhtään pentuetta, oli kuitenkin pakko kysäistä eläinlääkäriltä, uskaltaako tällaista tyttöä astuttaa, jos se joskus olisi ajankohtaista harkita. Vastaus oli, että kyllä tuollainen ahneus periytyy ja varmaan ne kaikki sitten pärsäävät maitoa nenästä, joten ei mitään estettä siis tämän puolesta :D

Eli tarinan opetus on kai nyt se, että vaikka pennulla tulisi maidot nenästä yhä uudelleen ja uudelleen, se ei välttämättä ole sairas. Toivottavasti tämä tarina lohduttaa joskus jotakuta toista, jolle google tarjoaa vain lausetta "jos pennulla tulee maidot nenästä, sillä on kitalakihalkio ja se pitää lopettaa" :)

Muista kuulumisista mainittavin lienee se, että Vienolta putoilee hampaita hyvää tahtia ja uusia komeita kasvaa tilalle. Joten muistakaahan sisarustenkin kodeissa nyt tarkkailla erityisesti niitä kulmahampaita ja tarjoilla rajattomasti purtavaa edistämään kalustonvaihtoa :)
Eläköön, nyt pääsemme lopultakin eroon niistä armottomista naskalihampaista!

Vieno-naamarikoira-vauhtipötkä-vinttikoira 16 vk

Sukuloimassa Pörrön luona

Kävimme sukuloimassa Pörrön (K. Teddykarhu) luona ja Pörrö oli edelleen kirjaimellisesti nimensä mukainen herra! Pörrön rinnalla Vieno olikin sitten aikamoisen lyhytkarvaisen koipeliinin näköinen. Kuviakin tietysti räpsittiin urakalla, vaikka valitettavasti Pörrön tukka oli jo kuvausvaiheeseen mennessä pyöritelty pihassa vähemmän kuvaukselliseen kuntoon Vienon toimesta. Mutta tulipahan vähän aidompia poseerauksia sitten.


Pörrö ja Vieno

Tässä nyt siis Pörrö 15 vk niiden kaikkien iloksi, jotka ovat jo ehtineet kysellä, millainen siitä "kissapennusta" nyt sitten on tullut. Pörrön kasvua jään kyllä seurailemaan mielenkiinnolla, sillä sen verran persoonallisen näköinen heppu tämä poika edelleen on. Kun vielä nuo korvat saataisiin ihan kokonaan pystyyn, alkaisi kissa muistuttaa jo ihan koiraakin ;)

Kiitos viimeisestä Pörrön perheelle!


Pörrö

Pakko vielä hehkuttaa sen verran, että Pörrö olikin aikamoisen taitava poseeraamaan! Yleensä pentujen kanssa saa varautua käyttämään kaikki keinot saadakseen edes jonkun seisomiskuvan. Mutta tämä herrapa olikin heti juonessa mukana, joten seisomiskuvista tulikin sitten ihan runsauden pulaa. Kyseessä siis joko luonnonlahjakkuus tai ahkerasti koulutusta harjoitteleva emäntä :)

Minnin kuvaterveiset

Saimme Minnistä (K. Tuhkimo) muutaman söpösen kuvan matkan varrelta, joten täytyy nyt tietenkin laittaa nämä myös esiin. Kiitos vielä kuvista ja terveisiä prinsessalle!

Minni

Milla, Nyyti ja Vieno

Lopultakin täytyy kertoa pikaisesti sijoitustytöistäni, Millasta ja Nyytistä, jotka molemmat ovat nyt sijoituskoirinani entisiä.

Syyskuussa neljä sukupolvea ihanaisia ikäjärjestyksessä: Vieno, Milla, Leimu ja Sabi

Millan "sijoitussuhteen" oli tarkoituskin päättyä nyt pentujen myötä ja muutamien kiemuroiden kautta Milla sitten lähtikin Kotiin syyskuun alkupuolella. Millan reagointia pentujen lähtöön jännättiin tietenkin hurjasti ja sovimme, että viemme Millan sitten, kun se varmasti on toipunut lasten katoamisesta. Kuten aiemminkin kerroin, Milla ei onneksi pahemmin lasten muutosta hätkähtänyt, joten viikko viimeisenä lähteneen Minnin muutosta pääsimme viemään Millaa. Suureksi helpotuksekseni Milla kotiutui takaisin sinkkuelämään yh-äiteilyn jälkeen hienosti ja nauttii nyt jo elämästään aivan entisen iloisaan ja eloisaan malliin. Kuukausi muutosta kävimme katsomassa Millaa ja äidin ja tyttären jälleennäkeminen oli aikamoisen reipasta katseltavaa. Kiitoksia vain viimeisestä Millan kotijoukoille! :)

Milla ja Vieno

sekä Milla ja Remu

Nyytin kanssa sitten taas alustavat suunnitelmat keikahtivat kerralla nurin, kun Nyytin veljeltä löytyi kaihi (ks. edellinen blogikirjoitus). Kuullessani Pyryn kaihista vilahti päässä ensimmäisten ajatusten joukossa Nyytin pentusuunnittelmat. Harmitti, mutta toisaalta en missään nimessä halunnut lähteä kaihikoiran siskoa käyttämään, joten ratkaisu oli ihanan helppo. Pikaiseen tahtiin teimme siis Anitran kanssa kaupat typykästä ja Nyyti vaihtoi omistajaa autuaan tietämättömänä.

Anitralle pitää vielä lähettää julkiset erityiskiitokset siitä, miten mahtavasti yhteistyö sijoituskoiran ympärillä on toiminut: KIITOS! Tällaiset sijoituskodit ovat harvinaista herkkua ja siksikin harmittaa ihan vietävästi, että pentuhaaveet jäivät sitten tähän. Hyvänä puolena on nyt tietenkin se, että Nyyti saa keskittyä täydellä teholla harrastamaan ja olemaan halittavana.

Tässä vielä muutama kuva elokuiselta Nyyti-tädin pentujen tarkastusvisiitiltä (, jolla Nyytiä tosin ei päästetty pentuja tarkastamaan.):

Siispä onnea vielä Millan ja Nyytin tuoreille omistajille!

Loppuun täytyy vielä laittaa muutama viikon takainen otos 13-viikkoisesta Vienosta, joka kasvaa hujuuttaa hurjaa tahtia:

Kasvattajapäivien saldoa

Tämänkertaiset kuvat © Emmi-Alisa Impponen

Viime viikonloppuna vietettiin Jyväskylässä samojediyhdistyksen kasvattaja- ja harrastajapäiviä. Pakko vielä näin parin päivän jälkeenkin todeta, että oli kyllä antoisa viikonloppu! Ajattelemisen aihetta ja evästystä saivat varmasti kaikki asiantuntijaluennoilta ja mukavaa oli myös nähdä tuttuja ja vaihtaa kuulumisia. Vaikka tätä osastoa olisi kyllä voinut olla enemmänkin, sillä olin kantamassa oman pienen korteni kekoon järjestelyjen kanssa ja siksi tuntui, etten paljon ehtinyt pysähtyä koko viikonlopun aikana ;) Mutta kivaa oli! Toivottavasti mahdollisten seuraavien kasvattajapäivien osanotto on vielä runsaampaa, sillä ainakin omaan tietopankkiini sain täältä tosi tarpeellista täydennystä.

Sunnuntaina ohjelmassa oli myös jalostustarkastus ja silmätarkastus sekä kerättiin verinäytteitä geenitutkimusta varten. Jalostustarkastukseen saapui myös muutama minun kasvatti, mistä lämmin kiitos omistajille! Jalostustarkastuslausunnot kuvien kera ovat luvassa aikanaan Valkoturkkiin. Mukana menossa viipottivat myös meidän 10-viikkoinen Vieno sekä veljensä Unto, jotka olivat ihmettelemässä suuren maailman menoa. Oli huvittavaa huomata, miten innolla ja luottavaisuudella pennut suhtautuivat aikuisiin sammareihin. Vieno kun tuntuu olevan kaikista muun rotuisista sitä mieltä, että pitää harkita huolellisesti, uskaltaako edes katsoa toista kertaa :D Roturasisteja siis pienestä pitäen...

Vieno-vinoilija

Myös silmätarkastukseen osallistui muutama meidän koirista seuraavin tuloksin:
Damirazin Vappunoita eli Sabi, muutamia ylimääräisiä ripsiä/silmä eli distichiasis ja lisäksi jotain vanhuuteen kuuluvaa muutosta, joka kuulemma normaalia tämän ikäiselle (melkein 11-v.)
Kuutamokeijun Cleopatra eli Cara, täysin terveet - onnea! Tämän ikäisen (melkein 8-v.) mammelin täysin terve tulos lämmittää suuresti kasvattajan ja varmasti myös omistajan sydäntä :)
Kuutamokeijun Risto Reipas eli Pyry: kortikaalinen katarakta eli harmaakaihi - tämä tulos nyt sitten taas oli järkytys ja suru meille kaikille. Pyry oli tarkastushetkellä iältään vasta 2 vuotta 3 kuukautta.

Sulo (Maailmankorven Aamulla Reipas) ja Pyry

Pyryn tapaus oli sinänsä opettavainen. Kortikaalista kataraktaa kun ollaan samojedeilla pidetty perinteisesti vähän sellaisena ei-niin-pahana verrattuna posterior polaariseen muotoon. Kortikaalista on yleensä tavattu vasta vanhemmilla koirilla (puhuttu jopa ns. vanhuuden kaihista) ja sen periytyvyyskin on ollut monien mielestä aika hämärää. Pyry taisikin saada kyseenalaisen kunnian olla nuorimmasta päästä (jos ei jopa nuorin?) sammari, jolla todettiin kortikaalinen katarakta? Viimeisen parin vuoden aikana näitä kortikaalisia kataraktoja on tullut kylläkin Pyryn emän taustalta esiin ihan riittämiin, joten siinä mielessä en ollut yllättynyt.
Mutta se mikä tästä tapauksesta tekee sen opettavaisen aivan erityisesti on korviini kantautunut eläinlääkärin kommentti: tämä ei olisi ollut nähtävissä vielä puoli vuotta sitten. Eli jos Pyry olisi tutkittu 1-2 -vuotiaana, kuten alunperin oli tarkoitus, olisi tämä jäänyt löytymättä. Pienestä kiinni! Joten jos koiran ainut silmätarkastus on tehty noin vuoden iässä (tai jopa alle), se ei vielä kauheasti kerro...

Kiitokset siis Caran ja Pyryn perheille koirien tutkimisesta!

Pyry kotosalla

Ja kiitos vielä Emmi-Alisalle kuvista! Meiltä jäi kamera matkasta, joten onneksi sain luvan käyttää näitä :)

Ja vielä toisen kerran Pyry kotosalla: