Terve tyttö vaihtaa hampaita

Vienon (14 vk) ensilumi

Minulla on kerrottavana ihania uutisia: Vieno on sittenkin terve tyttö! Vienon tarinan alkuosan voi lukea aiemmasta blogikirjoituksesta ja nyt saimme sitten lopultakin sen onnellisen lopun tälle tarinalle.
Varasimme nyt toisten rokotusten yhteyteen ajan rauhoitusta varten ja Vienon kurkku tutkittiin. Eläinlääkäriin mennessä itketti siitä pelosta, että saattaisimme saada ihan hirveitä uutisia, mutta kaikeksi onneksi lähtiessä itkettikin jo sitten ilosta ja helpotuksesta :')

Nähtävissä olevassa osassa kurkkua ei löytynyt mitään vikaa ja jos vikaa olisi jossain syvemmällä, se olisi jo tähän mennessä aiheuttanut tulehduskierteen keuhkoihin. Tutkimusten yhteydessä pääsimme itsekin tarkastelemaan Vienon kitaa vähän tavallista tarkemmin ja nyt on sitten nähty jopa ne äänihuuletkin, jotka tuottavat suloista kimitystä päiviimme :D
Kysyin vielä, olisiko mahdollista, että pienenä suussa olisi ollut joku ylimääräinen reikä nenän puolelle, joka olisi ajan myötä mennyt umpeen. Eläinlääkärin mukaan sellaisesta pitäisi kuitenkin yhä näkyä jälki ja kun suu oli todella siisti, ei ole mitään syytä tällaista epäillä. Todennäköinen syy maidon pärsäämiseen oli kuulemma emän runsas maidontuotanto pienehköön pentueeseen nähden yhdistettynä ahneeseen pentuun.

Vielä viimeisetkin viikot Vieno piti meitä ajoittain jännityksessä ahmimalla ruokaa väärään kurkkuun kerran jos toisenkin. Mutta nyt meillä on sitten eläinlääkärin virallinen diagnoosi, että Vieno on vaan ahne syöppö - sukunsa nainen siis jo syntymästään asti.

Vaikka olenkin vannonut monelle, etten enää ikinä halua edes harkita yhtään pentuetta, oli kuitenkin pakko kysäistä eläinlääkäriltä, uskaltaako tällaista tyttöä astuttaa, jos se joskus olisi ajankohtaista harkita. Vastaus oli, että kyllä tuollainen ahneus periytyy ja varmaan ne kaikki sitten pärsäävät maitoa nenästä, joten ei mitään estettä siis tämän puolesta :D

Eli tarinan opetus on kai nyt se, että vaikka pennulla tulisi maidot nenästä yhä uudelleen ja uudelleen, se ei välttämättä ole sairas. Toivottavasti tämä tarina lohduttaa joskus jotakuta toista, jolle google tarjoaa vain lausetta "jos pennulla tulee maidot nenästä, sillä on kitalakihalkio ja se pitää lopettaa" :)

Muista kuulumisista mainittavin lienee se, että Vienolta putoilee hampaita hyvää tahtia ja uusia komeita kasvaa tilalle. Joten muistakaahan sisarustenkin kodeissa nyt tarkkailla erityisesti niitä kulmahampaita ja tarjoilla rajattomasti purtavaa edistämään kalustonvaihtoa :)
Eläköön, nyt pääsemme lopultakin eroon niistä armottomista naskalihampaista!

Vieno-naamarikoira-vauhtipötkä-vinttikoira 16 vk

Sukuloimassa Pörrön luona

Kävimme sukuloimassa Pörrön (K. Teddykarhu) luona ja Pörrö oli edelleen kirjaimellisesti nimensä mukainen herra! Pörrön rinnalla Vieno olikin sitten aikamoisen lyhytkarvaisen koipeliinin näköinen. Kuviakin tietysti räpsittiin urakalla, vaikka valitettavasti Pörrön tukka oli jo kuvausvaiheeseen mennessä pyöritelty pihassa vähemmän kuvaukselliseen kuntoon Vienon toimesta. Mutta tulipahan vähän aidompia poseerauksia sitten.


Pörrö ja Vieno

Tässä nyt siis Pörrö 15 vk niiden kaikkien iloksi, jotka ovat jo ehtineet kysellä, millainen siitä "kissapennusta" nyt sitten on tullut. Pörrön kasvua jään kyllä seurailemaan mielenkiinnolla, sillä sen verran persoonallisen näköinen heppu tämä poika edelleen on. Kun vielä nuo korvat saataisiin ihan kokonaan pystyyn, alkaisi kissa muistuttaa jo ihan koiraakin ;)

Kiitos viimeisestä Pörrön perheelle!


Pörrö

Pakko vielä hehkuttaa sen verran, että Pörrö olikin aikamoisen taitava poseeraamaan! Yleensä pentujen kanssa saa varautua käyttämään kaikki keinot saadakseen edes jonkun seisomiskuvan. Mutta tämä herrapa olikin heti juonessa mukana, joten seisomiskuvista tulikin sitten ihan runsauden pulaa. Kyseessä siis joko luonnonlahjakkuus tai ahkerasti koulutusta harjoitteleva emäntä :)

Minnin kuvaterveiset

Saimme Minnistä (K. Tuhkimo) muutaman söpösen kuvan matkan varrelta, joten täytyy nyt tietenkin laittaa nämä myös esiin. Kiitos vielä kuvista ja terveisiä prinsessalle!

Minni

Milla, Nyyti ja Vieno

Lopultakin täytyy kertoa pikaisesti sijoitustytöistäni, Millasta ja Nyytistä, jotka molemmat ovat nyt sijoituskoirinani entisiä.

Syyskuussa neljä sukupolvea ihanaisia ikäjärjestyksessä: Vieno, Milla, Leimu ja Sabi

Millan "sijoitussuhteen" oli tarkoituskin päättyä nyt pentujen myötä ja muutamien kiemuroiden kautta Milla sitten lähtikin Kotiin syyskuun alkupuolella. Millan reagointia pentujen lähtöön jännättiin tietenkin hurjasti ja sovimme, että viemme Millan sitten, kun se varmasti on toipunut lasten katoamisesta. Kuten aiemminkin kerroin, Milla ei onneksi pahemmin lasten muutosta hätkähtänyt, joten viikko viimeisenä lähteneen Minnin muutosta pääsimme viemään Millaa. Suureksi helpotuksekseni Milla kotiutui takaisin sinkkuelämään yh-äiteilyn jälkeen hienosti ja nauttii nyt jo elämästään aivan entisen iloisaan ja eloisaan malliin. Kuukausi muutosta kävimme katsomassa Millaa ja äidin ja tyttären jälleennäkeminen oli aikamoisen reipasta katseltavaa. Kiitoksia vain viimeisestä Millan kotijoukoille! :)

Milla ja Vieno

sekä Milla ja Remu

Nyytin kanssa sitten taas alustavat suunnitelmat keikahtivat kerralla nurin, kun Nyytin veljeltä löytyi kaihi (ks. edellinen blogikirjoitus). Kuullessani Pyryn kaihista vilahti päässä ensimmäisten ajatusten joukossa Nyytin pentusuunnittelmat. Harmitti, mutta toisaalta en missään nimessä halunnut lähteä kaihikoiran siskoa käyttämään, joten ratkaisu oli ihanan helppo. Pikaiseen tahtiin teimme siis Anitran kanssa kaupat typykästä ja Nyyti vaihtoi omistajaa autuaan tietämättömänä.

Anitralle pitää vielä lähettää julkiset erityiskiitokset siitä, miten mahtavasti yhteistyö sijoituskoiran ympärillä on toiminut: KIITOS! Tällaiset sijoituskodit ovat harvinaista herkkua ja siksikin harmittaa ihan vietävästi, että pentuhaaveet jäivät sitten tähän. Hyvänä puolena on nyt tietenkin se, että Nyyti saa keskittyä täydellä teholla harrastamaan ja olemaan halittavana.

Tässä vielä muutama kuva elokuiselta Nyyti-tädin pentujen tarkastusvisiitiltä (, jolla Nyytiä tosin ei päästetty pentuja tarkastamaan.):

Siispä onnea vielä Millan ja Nyytin tuoreille omistajille!

Loppuun täytyy vielä laittaa muutama viikon takainen otos 13-viikkoisesta Vienosta, joka kasvaa hujuuttaa hurjaa tahtia:

Kasvattajapäivien saldoa

Tämänkertaiset kuvat © Emmi-Alisa Impponen

Viime viikonloppuna vietettiin Jyväskylässä samojediyhdistyksen kasvattaja- ja harrastajapäiviä. Pakko vielä näin parin päivän jälkeenkin todeta, että oli kyllä antoisa viikonloppu! Ajattelemisen aihetta ja evästystä saivat varmasti kaikki asiantuntijaluennoilta ja mukavaa oli myös nähdä tuttuja ja vaihtaa kuulumisia. Vaikka tätä osastoa olisi kyllä voinut olla enemmänkin, sillä olin kantamassa oman pienen korteni kekoon järjestelyjen kanssa ja siksi tuntui, etten paljon ehtinyt pysähtyä koko viikonlopun aikana ;) Mutta kivaa oli! Toivottavasti mahdollisten seuraavien kasvattajapäivien osanotto on vielä runsaampaa, sillä ainakin omaan tietopankkiini sain täältä tosi tarpeellista täydennystä.

Sunnuntaina ohjelmassa oli myös jalostustarkastus ja silmätarkastus sekä kerättiin verinäytteitä geenitutkimusta varten. Jalostustarkastukseen saapui myös muutama minun kasvatti, mistä lämmin kiitos omistajille! Jalostustarkastuslausunnot kuvien kera ovat luvassa aikanaan Valkoturkkiin. Mukana menossa viipottivat myös meidän 10-viikkoinen Vieno sekä veljensä Unto, jotka olivat ihmettelemässä suuren maailman menoa. Oli huvittavaa huomata, miten innolla ja luottavaisuudella pennut suhtautuivat aikuisiin sammareihin. Vieno kun tuntuu olevan kaikista muun rotuisista sitä mieltä, että pitää harkita huolellisesti, uskaltaako edes katsoa toista kertaa :D Roturasisteja siis pienestä pitäen...

Vieno-vinoilija

Myös silmätarkastukseen osallistui muutama meidän koirista seuraavin tuloksin:
Damirazin Vappunoita eli Sabi, muutamia ylimääräisiä ripsiä/silmä eli distichiasis ja lisäksi jotain vanhuuteen kuuluvaa muutosta, joka kuulemma normaalia tämän ikäiselle (melkein 11-v.)
Kuutamokeijun Cleopatra eli Cara, täysin terveet - onnea! Tämän ikäisen (melkein 8-v.) mammelin täysin terve tulos lämmittää suuresti kasvattajan ja varmasti myös omistajan sydäntä :)
Kuutamokeijun Risto Reipas eli Pyry: kortikaalinen katarakta eli harmaakaihi - tämä tulos nyt sitten taas oli järkytys ja suru meille kaikille. Pyry oli tarkastushetkellä iältään vasta 2 vuotta 3 kuukautta.

Sulo (Maailmankorven Aamulla Reipas) ja Pyry

Pyryn tapaus oli sinänsä opettavainen. Kortikaalista kataraktaa kun ollaan samojedeilla pidetty perinteisesti vähän sellaisena ei-niin-pahana verrattuna posterior polaariseen muotoon. Kortikaalista on yleensä tavattu vasta vanhemmilla koirilla (puhuttu jopa ns. vanhuuden kaihista) ja sen periytyvyyskin on ollut monien mielestä aika hämärää. Pyry taisikin saada kyseenalaisen kunnian olla nuorimmasta päästä (jos ei jopa nuorin?) sammari, jolla todettiin kortikaalinen katarakta? Viimeisen parin vuoden aikana näitä kortikaalisia kataraktoja on tullut kylläkin Pyryn emän taustalta esiin ihan riittämiin, joten siinä mielessä en ollut yllättynyt.
Mutta se mikä tästä tapauksesta tekee sen opettavaisen aivan erityisesti on korviini kantautunut eläinlääkärin kommentti: tämä ei olisi ollut nähtävissä vielä puoli vuotta sitten. Eli jos Pyry olisi tutkittu 1-2 -vuotiaana, kuten alunperin oli tarkoitus, olisi tämä jäänyt löytymättä. Pienestä kiinni! Joten jos koiran ainut silmätarkastus on tehty noin vuoden iässä (tai jopa alle), se ei vielä kauheasti kerro...

Kiitokset siis Caran ja Pyryn perheille koirien tutkimisesta!

Pyry kotosalla

Ja kiitos vielä Emmi-Alisalle kuvista! Meiltä jäi kamera matkasta, joten onneksi sain luvan käyttää näitä :)

Ja vielä toisen kerran Pyry kotosalla:

Nuoret neidit ja ranttali Vieno

Ja vielä toinen kirjoitus samalle päivälle, että saadaan myös nuorten neitien kuvat esiin:

Tiitiäinen eli Vieno eli punainen tyttö




ja suutarinlapselle tämä poseeraus maittoi tietysti parhaiten...

Tuhkimo eli Minni eli pinkki tyttö





Ja tyttöjen yhteyteen on aika lopultakin kertoa meidän piskuisen Vienon tarina ihan alusta asti:

Eli tätä pentuetta lähdettiin suunnittelemaan itsekkäistä syistä: halusimme itsellemme pennun ja nimen omaan Millan pennun :) Astutuksen jälkeen sattui kuitenkin erinäisiä asioita, joiden seurauksena ehdimme tehdä vaikean päätöksen myydä kuitenkin kaikki pennut pois. Vaan pentujen synnyttyä kävikin hiljalleen selväksi jälleen kerran, ettei näitä asioita voi noin vaan valmiiksi suunnitella.

Aloin kiinnittää huomiota ensimmäisestä päivästä asti siihen, että pentujen syödessä laatikosta kuului kummallista pärsäävää ääntä. Kävin tietysti aina kuulostelemassa, kuka sitä pitää ja päivien kuluessa kävi selväksi, että joka kerta pärsäystä piti sama pentu: punainen tyttö. Pienellä neidillä oli myös usein nenän pielissä pieniä maitopisaroita syönnin jälkeen.

Minä tietenkin diagnosoin heti kitalakihalkion ja ryhdyin tarkastelemaan pennun suuta taskulampun kanssa. Mutta eipä siellä vain mitään reikää näkynyt, vaikka neiti antoi nukkuessaan minun aivan kaikessa rauhassa availla kitaa ammolleen ja kurkkia suuhun kurkkua myöten. Neiti lähti myös heti räväkkään kasvuun ja oli muuten kaikin puolin virkeä ja tyytyväinen koiranalku. Niinpä päätin hetken seurailla tilannetta, josko kyseessä kuitenkin olisi ollut vain joku alun ongelma liittyen vaikkapa syömisen opetteluun.

Mutta pentujen ollessa 1,5-viikkoisia ongelma jatkui yhä ja välillä maitoa purskahti oikein kaaressa nenästä, kun katselin vieressä. Huolestuneena googlettelin asiaa ja netti tuntui pursuvan vain kommentteja "jos pennulta tulee nenästä maitoa, sillä on kitalakihalkio ja se pitää lopettaa.". Olin huolesta aivan mutkalla meidän pienen "Kaino-Vienon" kanssa ja lopulta uskalsin soittaa eläinlääkärille ja kysellä tilanteesta. Sieltä tuli tieto, että jos pentu kerran kasvaa, sitä voi seurailla luovutusikään asti ja sitten rauhoituksessa tutkia suu ja nielu.

Tässä vaiheessa oli tietenkin pakko todeta, ettei viidettä pentua uskalla luvata uuteen kotiin ennen tutkimuksia. Samalla aloimme pohtia, mitä tehdään, jos pentu ei olekaan kunnossa. Tilanteen yhä vain jatkuessa samanlaisena teimme sitten parin viikon pähkäilyn aikana päätöksen, että Vieno jää meille ja jos kurkussa jotain vikaa on, se yritetään korjauttaa heti, kun leikkaus on mahdollinen. Päätös helpotti hurjasti oloani jo senkin takia, että ajatus 6-7 -viikkoisen pennun nukuttamisesta tutkimuksia varten tuntui aika hurjalta. Ja sitten toisaalta mietitytti, että mitäs jos kurkussa onkin jotain sellaista vikaa, jota ei saataisi selville ja pentu vaikkapa kuolisi uudessa kodissaan? Uhkakuvat olivat varmaankin aivan liioiteltuja, mutta olin todellakin hurjan huolissani.

Noh, minua pelotti tietysti hirveästi, kun pennuille piti alkaa antaa kiinteää ruokaa. Mitäs jos ruoka päätyykin kurkussa hengitysteihin ja tukehduttaa pennun? Kaikki meni kuitenkin onneksi hyvin ja lähtötarkastuksessa eläinlääkärin mukaan Vieno vaikutti pintapuolisesti normaalilta ja keuhkojen äänetkin olivat kunnossa. Tarkemman tutkimisen päätimme kuitenkin siirtää myöhemmäksi, kun asian selvittämisellä ei nyt enää ollut sinänsä kiire.

Kaikkien näiden synkkien mietteiden vastapainona on pakko myöntää, että olimme aika ilahtuneitakin siitä tiedosta, että jos Vieno vain olisi "elinkelpoinen", me saisimme sittenkin pennun :) Vieno itse on koko ajan tuntunut olevan autuaan tietämätön siitä, että hänessä jotain vikaa muka on. Se oli ehdottomasti se pentueen menevin ja räyhäköin tapaus ja sikälikin aivan minun unelmakoirani. Vienon myötä meillä luotiinkin suomeen uutta sanastoa: ranttali, ranttaloida ja olla ranttalia. Eli kun ranttali Vieno ranttaloi, meillä muilla on aika ranttalia :) Vienolla taas on ranttalia, kun pitäisi malttaa olla hetki paikallaan tai kukaan ei jaksa leikkiä.

Pari kertaa täällä Jyväskylässä Vieno on säikäyttänyt meidät oikein kunnolla vetäisemällä ruokaa johonkin aivan väärään paikkaan. On aika karmeaa katsoa vieressä ja odottaa, mahtaako se saada köhittyä ruoan takaisin suuhun vai ei =/ Onneksi Vieno itse ei ole näistä ollut millänsäkään, vaan jatkanut köhimisen jälkeen syömistä ihan normaalisti.

Tätä kirjoittaessani Vieno on siis jo 9,5-viikkoinen topakka likka. Nyt sitten jahkailemme, milloin Vieno oikeasti uskallettaisiin nukuttaa ja antaa eläinlääkärin todeta, onko kurkussa todella jotain vikaa vai ei. Voihan olla, että Vieno on vain ahne ja syö huolimattomasti, tai sitten siellä kurkussa todellakin on jotain...